Tangokuningas (1989) Risto Nevalan uudelle pitkäsoitolle on koottu 14 sävellystä
Usko Kempin tuotannosta. Kaikki sanoitukset tai tekstikäännökset ovat Kempin käsialaa kuten myös useimmat sävellyksistä. Mukaan on otettu tuttuja kappaleita sekä vähemmän levytettyjä teoksia. Periaatteessa levyn nimi voisi siis olla Usko Kempin sanoin, mutta se sopisi huonosti musiikkiäänitteelle.
Levyn ajatuksena on esitellä Kempin musiikkia ja sanoituksia tuoreesta näkökulmasta. Sovittaja Antti Hyvärinen on levyn kappaleita sovittaessaan yhdistänyt upeasti Kempille tyypillisen ilmaisutavan modernimpiin, yllättäviinkin sovitusratkaisuihin. Sovitusten yhtenä tavoitteena on ollut tehdä kappaleista sopivia solistille ja tämänpäivän tanssilavoille. Tässä on onnistuttu erinomaisesti.
Levy julkaistaan legendaarisella Sointu-levymerkillä, jonka hovisäveltäjänä ja orkesterin johtajana Usko Kemppi usein toimi. Osa levyn kappaleista on ilmestynyt ensi kertaa juuri Sointu-levymerkillä. Risto Nevalan taustalla soittaa Sointu-äänilevytehtaan orkesterin perinnettä jatkava Sointu-orkesteri Antti Hyvärisen johdolla.