Fifty-fifty Records Levykauppa / Lastenlevyt / Usko Kemppi - Satulauluja

FFCD 1065 - Usko Kemppi Satulauluja
 

Monipuolisen taiteilijan, Usko Kempin, pitkään uraan mahtui mm. sävellyksiä, sanoituksia sekä elokuva- ja näytelmäkäsikirjoituksia. Suhteellisen vähälle huomiolle on jäänyt se, että hän sävelsi ja sanoitti myös lastenlauluja. SATULAULUJA on Westerlundin (myöhemmin Fazer) kustantama nuottikirja, johon Kemppi kokosi 21 perheen pienimmille säveltämäänsä ja sanoittamaansa lastenlaulua.
Nuottikirja on hieno kokonaisuus, jossa pianonuoteiksi teokset on sovittanut säveltäjä Väinö Hannikainen, ja jonka jokaisella laulusivulla on Kylli Kosken tekemät laulujen aiheisiin liittyvät piirrokset. Koski tunnetaan parhaiten televisiossa lasten iltaohjelmissa piirtäneenä Kylli-tätinä. Kirjassa on lisäksi Uskon vaimon Kirstin laatimat leikkiohjeet seitsemään lauluun. Monessa laulussa Kempin tekstissä mainitaan hänen oma tyttärensä Inna, joten laulut ovat syntyneet omaan tarpeeseen ja niiden aiheet on saatu omasta kokemuksesta.
Tämän levyn tarkoituksena on edistää näiden Usko Kempin laulujen käyttöä perhepiirissä. Teosten kertomukset ja sadut, ovat sisällöiltään somia, hauskoja tai surullisia, mutta selkeitä.
Tämän levyn laulajat, Seven Sisters, on koottu Uudenkaupungin lukion ja Viikaisten yläkoulun oppilaista ja laulut on harjoittanut musiikinopettaja Anitta Mäkelä. Sovitukset on laatinut Turun kaupunginteatterin orkesterin kitaristi Bert Karlsson.

SISÄLTÖ
1. Herätkää on aamu
2. Oma koti kullan kallis
3. Satu ukosta ja akasta
4. Satukirja
5. Kettu ja korppi
6. Kille ja Kalle menivät maailmalle
7. Pieni jänö parka
8. Ruvetaan kauppaleikkiä
9. Leipurilaulu
10. Pyykkärityttö
11. Peipposen pesä
12. Nukkien juhla
13. Inna ja linnunpoikanen
14. Nukkumatin kanssa höyhensaareen
15. Kipin kapin nukkumaan

Tulitko hakukoneella tälle sivulle? Tästä pääset levykaupan etusivulle