Fifty-fifty Records Levykauppa / Jazz / Ted Carson & The Clinic Sextet - Studio Live

FFCD 1052 - Ted Curson & The Clinic Sextet Studio Live
 

Legendaarisen trumpetistin ja Porin Jazzin ikonin Ted Cursonin sekä Clinic sextetin, Cursonin, Monkin ja Minguksen musiikkia sisältävä pitkäsoitto.
The Clinic ja Ted Curson kohtasivat Turun taiteiden yössä vuonna 2006. Kesällä 2007 Pietariin tehdyn konserttimatkan jälkeen Ted Curson & The Clinic hurmasi Pori Jazzin yleisön. Joulukuussa 2007 kokoonpano astui turkulaiseen studioon ja äänitys toteutettiin jazzin kirjoittamattomien sääntöjen mukaan Mingusin hengessä. Äänityssessio muistutti paljon live-tilannetta ja pääpaino oli musiikin yleisilmeessä. Studio Live –levy on kokonaisuus, joka yhdistää taitavalla tavalla kansainvälistä ja paikallista. Se on samanaikaisesti globaalia ja lokaalia, skandinaavista ja amerikkalaista ja se lumoaa kuulijansa kerroksellisuudellaan. The Clinicin toiminnalle on myönnetty Varsinais-Suomen taidetoimikunnan palkinto.
Jazz trumpetisti Ted Carson tunnetaan parhaiten töistään Charles Mingusin kanssa. Curson aloitti soittamisen jo varhain. Ammattilaiseksi hän ryhtyi jo 16-vuotiaana. Hän aloitti yhteeistyön Miles Davisin kanssa kolmea vuotta myöhemmin. Soitettuaan vuoden verran Cecil Taylorin kokoonpanossa Curson liittyi Charles Mingusin kvartettiin, jossa soittivat myös Eric Dolphy ja Danny Richmond. Vuodesta 1968 Curson on esiintynyt ahkerasti myös Pori Jazzeissa.
The Clinic on 90-luvun lopussa perustettu Jazz-kokoonpano, jonka keskeisenä ajatuksena on ollut Charles Mingusin (1922-1979) ja Theolonius Monkin (1917-1982) musiikin vaaliminen. Yhtyeen kantaviin voimiin kuuluu rumpali Pauli "Ruka" Rukakoski ja saksofonisti Pekka Välimäen liityttyä kokoonpanoon on soittamisen entisestäänkin jalostunut.

SISÄLTÖ

1. Fables of Fabus säv. Mingus
2. Serchin' fot the Blues säv. Curson
3. Jump Monk säv. Mingus
4. Tears for Dolphy säv. Curson
5. Better Get Hit in Your Soul säv. Mingus
6. Think of One säv. Monk
7. Peggy's Blue Skylight säv. Mingus
8. Monk's Dream säv. Monk
9. So Long Eric säv. Mingus
10. Ugly Beauty säv. Mingus

      

Tulitko hakukoneella tälle sivulle? Tästä pääset levykaupan etusivulle